Karelian Skies-haastattelut

•14.10.2016 • Jätä kommentti

Jim Combsin ja suomalaisten v 2016 ensikertalaisten haastattelut Youtubessa. Kuvaus, leikkaus ja muu jälkikäsittely: Tita Jänkälä ja Otso Pakarinen

Karelian Skies 2016 Youtubessa

•4.8.2016 • Jätä kommentti

Per favore! Kuunteluun suositellaan HiFi-kuulokkeita tai muutoin hyvää kaiutinäänentoistoa! Decent HiFi earphone or speaker audio reproduction recommended!

Screenshot from 2016-08-04 23-35-44

Karelian Skies 2016 Full concert

Karelian Skies, Durante & Homer D. – merkkien selityksiä

•26.7.2016 • Jätä kommentti

Heille, kenelle tämä Karelian Skies-juttu on hieman epäselvä, koetan tässä tehdä pientä selontekoa, mistä on ollut kysymys:

Karelian Skies on saanut alkunsa Otso Pakarisen ideasta tuoda Arizonan Arcosantissa takavuosina järjestetyn ”kosmiseen musiikkiin” tai ”avaruusmusiikkiin” painottuneen Different Skies -tapahtuman konsepti Suomeen. Paikaksi on  valikoitunut Otson lapsuuden kotikaupunki Nurmes ja sen kulttuurikeskus Nurmes-talo. Talon Hannikainen-sali on tapahtuman areena, ja sisältää hyvät tekniset ja akustiset puitteet tapahtumalle. Tämänvuotinen Karelian Skies oli siis järjestyksessä kolmas.

-Skies-tapahtumien konsepti on, että useampia muusikoita, yleensä elektronista taikka ambient-musiikkia tekeviä, kokoontuu viikoksi viettämään aikaa yhdessä ja tekemään musiikkia improvisoiden ja ideoiden. Kaikesta syntyneestä muodostetaan viikon loppupuolella noin reilun tunnin mittainen kokoomateos, joka esitetään kyseisen viikon lauantai-iltana yleisölle. Nurmeksessa heinäkuussa Hannikaisen sali ei ole muussa käytössä, joten muusikot saavat koota instrumenttinsa jo heti saavuttuaan, eli improvisointi, säveltäminen ja äänikollaasien teko voi alkaa saman tien. Normaalisti ”työpäivä” alkaa noin kymmeltä aamupäivällä ja päättyy iltaviiden aikoihin, usein hieman sen jälkeenkin. Majoittuminen on samassa asuntolassa (”Pompannappi”), jonka oleskelutilaan päivän jälkeen kokoonnutaan iltaa viettämään, kertaamaan koettua, ideoimaan ja tietysti kuuntelemaan musiikkia.

 

Karelian Skies-tapahtumien musiikki on lähinnä elektronista instrumentaalimusiikkia. Kuvassa Petri Frestadiuksen analoginen Dominion -syntetisaattori

Karelian Skies-tapahtumien musiikki on lähinnä elektronista instrumentaalimusiikkia. Kuvassa Petri Frestadiuksen analoginen Dominion -syntetisaattori

Kokoonpano vuonna 2016 oli siis seuraava:

Jim Combs: Hohner Melodica, TENORI-ON, syntetisaattorit, jne

Otso Pakarinen: syntetisaattorit, Seaboard, jne

Petri Frestadius: syntetisaattorit, jne

Mauno Tuominen: Sopraanosaksofoni, EWI, syntetisaattorit, jne

Pertti Grönholm: kosketinsoittimet, syntetisaattorit, EH Talking Machine, jne

Ami Hassinen: syntetisaattorit, kitara, jne

Teijo Salminen: syntetisaattorit, SVC-350 vocoder, jne

sekä

Tita Jänkälä: Videot, haastattelut, tukitoimet

Panu Similä: valaistus ja tekniikka

Severi Kärki: saliääni ja tekniikka

Lahja Ruokolainen/Kahvio Marjatassi: Catering

Jaana & Viola: Ami H:n tukijoukot

Käyttämäni kalusto: Koskettimistona M-Audio Sono-61, Roland SVC-350 vocoder, Zoom 9150 multiefekti, Waldorf Micro-Q syntetisaattori sekä Boss DD-7 digitaaliviive-efekti. Lisäksi Macissa SimpleSynth -ohjelmassa toimivat Mellotron- ja urkusoundifontit

Käyttämäni kalusto: Koskettimistona M-Audio Sono-61, Roland SVC-350 vocoder, Zoom 9150 multiefekti, Waldorf Micro-Q syntetisaattori sekä Boss DD-7 digitaaliviive-efekti. Lisäksi Macissa SimpleSynth -ohjelmassa toimivat Mellotron- ja urkusoundifontit

Durante & Homer D.

Vaikka Karelian skiesiin voi lähteä ilman esivalmisteluitakin, niin ajattelin kuitenkin kontribuoida yhteen teoksen osaan pohjaidean, jossa hyödyntäisin vocoderiani. Minähän en samalla tavoin ole aktiivimuusikko enkä säveltäjä, kun nuo mainiot soittokumppanini, joten en tuonut varsinaista sävellystä vaan konseptuaalisen idean. Viime aikoina (erityisesti viimevuotisen Firenzen matkan jälkeen) olen vaikuttunut italialaisesta keskiajan ja renessanssin taiteesta, niin Danten Commedia Divinaan tutustuttuani sain ajatuksen lukea otteita teoksesta.

Kolmiosaisen Commedian eli Jumalaisen näytelmän vaikuttavin osa on tietysti ensimmäinen osa, Inferno. 1265 syntynyt Dante on ollut keski-ikäinen aloittaessaan sen kirjoittamisen noin vuonna 1300. Ensimmäisen laulun alun säkeet ”Elomme vaelluksen keskitiessä / ma harhaelin synkkää metsämaata / polulta oikealta poikenneena” (suom. Eino Leino) ovat siksi vaikuttavia, että halusin ne mukaan resitointiini (kyseiset rivit ovat muuten tehneet vaikutuksen muihinkin, esimerkiksi A.W. Yrjänä käytti hieman muunneltuna niitä ”Aura”-kappaleen sanoituksissa). Koska aika on rajallinen, jätin pois Purgatorio-osan, osin senkin vuoksi, etten ollut sitä vielä lukenut suomeksikaan. Viimeisen osan, eli Paradison, halusin mukaan paitsi siksi, että musiikki tarvitsi harmonista taitetta, myös siksi, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 700 vuotta siitä, kun Dante alkoi kirjoittaa Paradisoa. Mikäli meillä olisi kahden aiemman Karelian Skies-tapahtuman tapaan ollut myös taustavideoita hoitava teknikko käytössämme, olisin epäilemättä halunnut kuvitukseksi Hieronymus Boschin Maallisten ilojen puutarha-triptyykistä parhaita paloja. Boschin kuolemastahan on tänä vuonna kulunut 500 vuotta. Ja kappaleen työnimikin olisi ollut siinä tapauksessa varmaan Durante, Jeroen & Homer D…

Durante & Homer D. työnimi selittyy siis paitsi kunnianosoituksena Italian varhaisrenessanssin suurelle kirjoittajalle, Dantelle (eli koko nimeltään Durante degli Alighierille), että vocoderin 1930-luvulla keksineelle Homer Dudleylle (1896-1987). Kappaleessa luen tekstirivit vocoderiin alkukielellä eli Toscanan italiaksi. Vaikka en todellisuudessa osaa italiaa edes sujuvasti, niin en antanut sen haitata. Harkitsin tosin jossain vaiheessa, että kysyisin hieman ääntämisohjeita italialaiselta ystävältä, mutta huomasin tämän tarpeettomaksi. Käyttämäni kantoaaltoääni nimittäin prosessoi ääntä niin vahvasti, että todellisuudessa kuulija vain aistii äänen olevan puheääntä, mutta tuskin saa juurikaan selvää mitä ääni lausuu. Tämä sopii oikeastaan vallan hyvin, tarkoitus olikin lähinnä värittää muutoin hyvin ambienttia äänimaailmaa salaperäisen kuuloisella vellovalla ja ”laulavalla” äänikudoksella. Taustalla on kuitenkin tuo tarina. Verrattakoon sitä vaikkapa Juhana Blomstedtin tauluun, joka voi sisältää monta toisistaan poikkeavaa kuvakerroksia, mutta joista vain päällimmäinen näkyy katsojalle.

Musiikin pohjarytmiikan teki Jim Combs ja kappaleen äänimaailma oli käsittäkseni koko yhtyeen aikaansaamaa. Kappaleen Inferno-jakso kulkee doorilaisessa D-asteikossa, joten siinä ei käytetä kolmisointua. Vocoderin kanssa käytin pohjana kvinttiä, siis yksinkertaisesti voimasointua ja lisäksi improvisoiden asteikon hajasäveliä. Ajatuksenani oli käyttää doorilaista asteikkoa keskiajan hengessä, kyseinen asteikkohan on sen ajan tyypillinen kirkkosävellaji. Sen sijaan Paradiso-jaksoon siirtymisessä halusin jotain taittamaan D-asteikon, ylentämään ”taivaalliseksi”. Otso ehdotti tähän E-duuria. Tämä olikin loistava siirtymäaihe: ikään kuin transitio keskiajasta renessanssiin, helvetistä paratiisiin. D:stä E:hen, DantE!

 

Karelian Skies ryhmässä kaikki ovat lavalla yhtä aikaa. Suuressa osassa musiikista myös kaikki soittavat jotain.

Karelian Skies ryhmässä kaikki ovat lavalla yhtä aikaa. Suuressa osassa musiikista myös kaikki soittavat jotain.

Karelian Skies

•23.7.2016 • Jätä kommentti

Karelian Skies -stagepäiväkirja

01-maanantai-kokous

Aloituskokous stagella. Jim, Severi (selin), Otso, Panu (myöskin selin), Manu ja Fressu.

Maanantai.

Saavumme Otson johdattamana Nurmestalolle. Roudaus on uskomattoman helppoa: takaovelta pääsee muutamalla askeleella suoraan lavalle! Aloitamme noin klo 10 ja Kamat ovat kasassa jo puolilta päivin. PA ei vielä toista mitään, joten tuuttaan ääntä ulos pikkukaiuttimesta. Osoittautuu, että Nurmestalon muuten erinomainen headset-mikki tarvitsee phantom-virtaa, joten Severi ja Panu tuovat minulle mikserin, josta virta saadaan. Edelleen tasapaino-ongelmia äänen kanssa, epäilen pientä laatuongelmaa halvan Behringer -pikkumikserin tekniikan osalta. Siispä päätän vaihtaa päikseen, eli oma Behringerini saa toimia phantom-syöttäjänä ja Nurmes-talon mikseri on oma päämikserini. Siinä on liukusäätimetkin… Yhtä kaikki melko nopeasti totean, että headsetin herkkyys on vähän liikaa ja se ottaa vähän liikaa ympäristöääntä. Severi ja Panu tuovat räkkimallisen kompressorinkin, mutta siltikään ei auta… Saan mikkitelineen, joten käytänkin Otson AKG-mikkiä ja totean sen tällä hetkellä paljon toimivammaksi ratkaisuksi. Mikkipuomi on onneksi yllättävän vähän tiellä.

01-maanantai-omat-kamat

Omat romppeet, eli M-Audion keyboard, Roland SVC-350 vocoder, Zoom multiefekti, Otsolta lainattu Waldorf MicroQ sekä pari mikseriä. Kuvasta puuttuu vielä Mac iBook, jolla tuotettiin Mellotron-samplea sekä lisä-ääniä vocoderin kantoaaltoa varten.

Lounasaikaan nautimme kasvissosekeittoa Nurmestalon kahviossa. Nälkäiselle maistuu, ja hyvää on. jälkiruoaksi on vielä mustikkapiirakka ja kahvi. Lounaan alussa ulkona sataa jonkin verran vettä, mutta jälkiruokaan ehdittäessä jo paistaa aurinko.

Iltapäivä, ensimmäiset workshopit alkavat. Äänentoisto saadaan kuntoon ja jopa kaksi lavan kulmamonitoria. Ensimmäiset kappaleet alkavat muotoutua. Jossain vaiheessa katson parhaaksi viimein koeponnistaa vocoderin: kaivan Commedian lehdet esiin ja alan lukea. Vellova voco-soundi … ja lopuksi totean, että tarkoitus oli kuitenkin tehdä tästä teemaan sopiva oma kappaleensa, mutta tulipahan testattua.

01-maanantai-stageplan

Illan viimeisessä teen jotain perkussiivisia naksuja vocolla. Kokeilen vähän puhelimen instrumentti-appeja. Toimii.

Päivä on noin puoli kuuden aikaan pulkassa, olo on sikäli hyvä, että tekniikka on jo nyt aika hyvässä jamassa.

01-maanantai-Manun EWI - Moog - Modulit

Mauno Tuomisen EWI eli elektroninen puhallinsoitin. Sen alla näkyy Moog Prodigy -klooni ja salkun täydeltä modulisyntetisaattoria.

Tiistai.

Tita tekee Jimin kanssa haastattelua kymmeneen asti, mutta Maunon ja Fressun kanssa vietämme aikaa pihalla odotellen. Lopulta kello on varmaan kaksikymmentä minuuttia yli kymmenen, ennen kuin pääsemme alkamaan. Panu ei ole tänään työrivissä, Severi hoitaa miksaukset ja myös testaa valoja. Ensemblen työtapa on fantastinen. Joku aloittaa soiton tai tekee rytmiluupin, muut tulevat mukaan ilman turhempia kysymyksiä. Olen vieläkin vähän hämmästynyt, kuinka nuo muut tuon tekevät noin luontevasti…No, heillä on tästä vuosien kokemus. Saan kokeiltua androidin app -kokoelmaani aika estottomasti. Toiset niistä toimivat melko hyvin, toiset eivät. Vocoder on tänään vähemmän käytössä, mutta hönkäilen siihen aina välillä, mantramaisesti. Cloudberries alkaa muotoutua.

01-maanantai-Jimin kioski

Jimin setup, joka täydentyi vielä Amilta lainatulla Roland JD-800 -syntikalla. Kotona Atlantassa Jimillä on samanlainen laite, joten hänellä olikin pari soundikorttia mukana kyseiseen synaan.

Päiväruuaksi on lohikiusausta, erinomaista sellaista. Lounastamme ulkosalla. Severi kertoo kokemuksistaan Skotlannista.

Iltapäivä sujuu edelleen tuotteliaasti. Jim soittaa melodikaa, saan siitä sekä Waldorfin soundipankkisoundin nimestä sanat vocoder-mantraani. Äänentoisto on täydellisen mahtava. Fressun ja Maunon työskentely on briljanttia, Manun ewi (kytkettynä ilmeisestikin hänen Moog Prodigy-kloonisynaansa) ja sopraanosaksofoni soivat komeasti. Fressun modulaari pulputtaa. Otso kaivaa Seaboardistaan särökitaramaisen soundin ja heittää pirullisen lennokkaita soolo-osuuksia. Biisin lopussa Manu, Fressu, Otso ja Jim soittavat ilman komppikonetta pitkän kadenssin, minä en soita mitään vaan kuuntelen lumoutuneena. Kiesus mitä kamaa nämä jätkät saavat aikaiseksi, parempi etten nyt tee mitään, vaan kuuntelen, nautin…

05-Otso

Maestro Otso Pakarinen (Ozone Player)

Keskiviikko.

Aamurutiinien jälkeen salille. Työtapaan alkaa tottua. Tässä vaiheessa alkaa tuntua jo siltä, että hylkään headsetin käytön ja käytän Otson hyvää AKG-mikkiä vocoderin kanssa. Jossain vaiheessa ihmettelen sitä, kun ei vocoderista kuulu pihaustakaan… etsin vikaa – kaikki näyttää olevan kunnossa, kantoaaltoa tulee, mikki toimii. Kunnes keksin syyn, delaypedaalin paristo on loppu. Irrotan delayn kokonaan ja kytken vocoderin suoraan pöytään kiinni. Ostan pattereita sitten myöhemmin. Pertti ilmestyy salille ja saa oman pikku Yamahansa ja Casio-settinstä kasaan varsin nopeasti. Mukanaan on myös Arturian Microbrute, Dark Energy ja hauska Electro-Harmonicsin boksi, josta saa melko vocoderimaisia ääniä ulos. Kilpailija, Manu mainitsee osuvasti!

03-Fressu ja Pertti

Petri (Fressu) Frestadius (Sigma) ja Pertti Grönholm (Lux Ohr)

Amikin saapuu viimeisimpänä, mutta ei tosiaankaan vähäisimpänä! Perhe, eli Jaana ja Viola ovat mukana. Kamaa on ison Muuli-peräkärryllisen verran (mukana on tosin myös Violan rantaleluja…). Kaksi isoa Rolandin syntikkaa (joista toinen meni lainaan Jimille), DX-7, Ensoniq Fizmo, Korg Oiwa eli O1/W,moduleita, kitara etc etc…

 

Keskiviikon ruokalistalla erinomaisia haukimurekepihvejä joita erinomainen Marjatassin emäntä oli jo tiistaina luvannut tarjota. Sää ei vieläkään tahtonut olla huonompi, ulkoruokinta onnistui edelleen.

Fressu ehdottaa valmista sävellystä. Jotenkin se pitäisi saada päästä ulos ja Otson soitettavaksi. Pitää kirjoittaa nuotit, Fressu ihmettelee mistä saisi nuottipaperia. No, minullahan on monta sivua paperia kansiossani, joten ei ongelmaa. Säveltäjä ahertaa vähän aikaa lyijykynän kanssa ja stemma on pian valmis. Otso soittaa nuotit ja kaikki asianosaiset pääsevät juonesta kiinni. Morning Song muotoutuu.

Pertillä oli tuomisinaan myös pari pohjakomppia pikkuvekottimistaan. Ami sai jo kamojen pystytyksen jälkeen omista laitteistaan isot saundit aikaan. Kitarakin toimi loistavasti. Paketti alkoi olla iltaviiteen mennessä kasassa jo tositreenejä ja koostamista varten. Huomenna on myös porukan haastattelu.

04-Ami ja kitara

Ami Hassinen (Nemesis) ja kitara. Ja muutama syntikka…

Torstai.

Testaamme läpi Pertin komppien päälle rakentamia uusia raitoja. Pientä säätöä. Aamupäivästä haastattelu, eli Ami, Pertti, Manu ja allekirjoittanut olimme samaan aikaan tentattavana. Hyvä ratkaisu, säästyi aikaa ja kaikki oleellinen tieto välittyi. Tämän jälkeen hienosäätöä ja lista kuntoon, josta Panu ja Severi saivat omat kappaleensa.

02-Severi ja Panu

Severi & Panu, erinomaiset ääni- ja valoteknikkomme

Fressun muutoin niin hieno Dominion -syntetisaattori oikutteli digitaalisen osansa kanssa, mutta analoginen soundipuoli pelasi. Laite kuulostaa todella hyvältä, tuhdin pehmoinen analoginen, aika moogmainen soundi. Toivottavasti ongelmat eivät jatku.

Tita on tehnyt ison työn Jimin haastattelun leikkaamisessa ja viimeistelyssä julkaisukuntoon. Ilmeisesti saadaan ladattua jo tuubiin huomenna Nurmes-talon hyvän wlanin kautta…

Perjantai.

Tänään pitäisi setti tulla viimeistään kuntoon. Soundeja hiotaan edelleen. Olen eilen vielä kokeillut Waldorfin vocoderia oman pikkumikserini ja headsettini kanssa, mutta tänään hylkään ajatuksen sen käytöstä kokonaan. Analogisella mennään, katson Waldorfin soundit jokaiseen osaan valmiiksi. En edes yritä ohjelmoida niitä järjestykseen uusiin muistipaikkoihin vaan rullaan ne esiin säätöpyörällä, koska se ei ole mitenkään hankalaa. Livetilanteessa joka tapauksessa aikaa on. Päätän, että kahdessa puhallinpainotteisessa kappaleessa en soita mitään ja minulla on näin aikaa tauon kestäessä kaivaa vanhasta macistani mellotron-soundifontti esiin, jota käytän Amin kappaleen (Sequence A) introssa ja outrossa. Dantessa, eli Durante & Homer D.:ssä vielä viilaan rivejä, luettava osuus karsiutuu edelleen, koska en halua liikaa pituutta kuitenkaan. Varsinkin Paradisosta lähtee muutama säe, tosin yksi tulee tilalle. Vocoderiin tulee riittävän hyvä soundi kun kerrostan M-Audiosta matalemman urkusoundin ja Macista 60-luvun kimakamman urkusoundin päällekkäin ja ajan ne kantoaalloksi. Patterit delayhin vasta kenraaliharjoituksia varten, se rittää.

05-Stage

Valojen testaus

06-ryhmäkuva

Ensemble ja tukijoukot, eli vasemmalta. Petri, Mauno. Otso, Pertti, Jaana, Ami, Tita ja Jim. Viola lymyää jossain isänsä takana takaoikealla…

Lauantai.

Lauantai on säätietojen mukaisesti vähän synkempi, mutta ei kuitenkaan sada. Päivemmällä saattaa ropsauttaa vettä, mutta toivottavasti ei liikaa. Saadaan näin yleisöäkin, eikä porukka mene uimarannalle, vaan kuuntelemaan avaruudellista musiikkia… Kenraaliharjoitukset menevät hyvin putkeen, oman osuuteni lausunta toimii kohtalaisesti. Vähän arvelen, olisiko pitänyt vielä tiivistää ja sen sijaan tehdä kertauksia… en tiedä. Näillä mennään. Vocoder soundaa nyt viimeinkin täyteläiseltä, eikä ääni mene ruvelle enää. Yhdistelmä toimii viimeinkin. Juhon delaypedaalissa on tuore paristo, jonka vaihdan vielä uuteen ennen varsinaista konserttia. Viimeinen tilaisuus puhallinpainotteisten aikana hipsiä katsomoon kuuntelemaan kaverien soittoa, konsertissahan sitä ei tosiaan voi oikein tehdä… Kuulostaakin järkyn hyvältä. Sitten syömään.

06-Fressun Dominion

06-Manun saksofoni

Kello ehtii. Käymme kämpillä pukeutumassa stagevaatteisiin. Vedän tummansinisen pellavapaidan päälleni, tummat uudet housut ja nahkakengät. Takaisin talolle, setuppi on valmiina muuten, mutta varmuuden vuoksi vaihdan vielä pariston delayhin. Sounditarkistuksia. Kaikki tuntuu toimivan. Minulla on kaksin kappalein nuottitelineitä, kummassakin oma valonsa. Suuntailen niitä siten, ettei liikaa valaise ympäristöä -ja paista ketään silmiin. Backstage-tilassa testataan nettiyhteyttä, talon wifi toimii hyvin. Livestreami toimii jo puolta tuntia ennen konserttia, ääniviivekin on korkeintaan parisataa millisekuntia… Poistumme stagelta vain varttia ennen h-hetkeä, koska yleisö pitää päästä jo sisään saliin. Tsekkaan vielä livestriimin.. mutta mitään ei näy! Refreshailen, ei mitään! Pieni harmistus, mutta on aika unohtaa nämä ongelmat ja keskittyä keikkaan. Jim kutsuu porukan rinkiin ja ottaa hauskan ja onnistuneen ryhmäkuvan selfiemalliin.

KS-Ensemble-GroupPic

Band, smile! Just before stepping on the stage…(Pic by Jim Combs)

Menemme lavalle järjestyksessä. Hyvänen aika, ihmiset taputtavat… porukkaa on sentään ihan mukavasti katsomossa. Aloitetaan..

06-left-stage

Soitto soi, itse en ollut ihan täysin tyytyväinen lausuntaani varsinkaan Inferno-jaksossa. Mellotronista taisin soittaa yhden väärän äänen… mutta muuten kait ok. Viimeisenä soinut Fressun hieno melodinen ”Morning song” loppuu modulaarista tulviviin ”tähtitaivaskilahduksiin” jotka jäävät helisemään saliin, kun poistumme kumarrusten jälkeen soittimiemme takaa.

Yleiso taputtaa kuin taputtaakin meidän takaisin encorea varten. Synkkapulssi tuntuu jossain vaiheessa katoavan, mutta tämähän on onneksi encore… ja melkoista improamista joka tapauksessa. Manu näyttää lopetusmerkin, joten encore loppuu oikein eikä häivyttele. Näin homma on paketissa!

06-Online.JPG

Poistumme loppukumarrusten jälkeen helpottuneina stagelta. Valot sytytetään ja voimme palata takaisin seurustelemaan yleisön edustajien kanssa.

Käyn vielä tarkkaamossa ihastelemassa valokonsoleita ja fasiliteetteja. Panu kertoi, että livestriimi toimi sittenkin, se oli pyörinyt koko ajan tarkkamon läppärissä! Helpotus… Kaiken lisäksi chattiin oli tullut melko mairittelevia kommentteja. Otson mukaan maksaneita katsojiakin oli ollut 28, mitä voi pitää melkoisen mainiona määränä. Katsomossa oli siis ollut reilu 30 henkeä! Kaiken lisäksi yleisöön on eksynyt myös YLE:n toimittaja, joka haluaa haastatella Jimiä ja Otsoa – huimaa! Jos hyvin käy, niin haastis tulee Kulttuuricoctail-ohjelmassa ulos jossain välissä… Tämäkin vielä, sillä soittahaan Jukka Mikkola tämän setin musiikkia Avaruusromua- ohjelmassa syyskaudella.

Ja nämä soivat siis Nurmestalossa 16.7.2016

1. Cloudberry Fields Forever
2. Kluster
3. Durante & Homer D.
4. It’s Just Funky
5. Darjeeling
6. Koli
7. Pielinen
8. Reeds
9. Sequence A
10. Morning Song

ja encore(t)

06-RightStage2

Juhannus Toscanassa 2015, toinen päivä

•5.6.2016 • Jätä kommentti
2.päivä

Aamu aukesi hieman pilvisenä, mutta kuitenkin valoisana. Ainakaan ei satanut! Aamutoimet. Suihku sujui, vaikka istuma-amme olikin vähän hankala konsepti suihkukaappiin tottuneelle -etenkään kun suihkuverhoa ei ollut. Lattian kastumista joutui siis estämään lattialle levitetyn pyyhkeen avulla. Sitten hotellin alakertaan aamiaiselle. Koska ilma oli suhteellisen mukava, jäimme nauttimaan sen terassille. Orto di Medicin terassipöydät muuten ovat pieniä kulmikkaita kahden hengen pöytiä, jossa oli jännittävä jäkälän kuvioma, röpelöinen kivinen pöytätaso. Tukevia pöytiä. Ruokavalikoima oli tyypillinen eurooppalainen, eli croissant, hilloja, sämpylöitä, tuoremehua (jota sai puristettua automaatista kokonaisista appelsiineista – appelsiini halki ja automaatti puristi mehut suoraan lasiin), myslejä, paahtoleipää, jugurtteja. Kahvia sai automaatista. Ei mitään maailmaa mullistavaa, mutta ajoi asiansa.

Aamupala

Tutkimusretki kaupungin historialliseen keskustaan

Kuten jo mainittua, hotellimme naapurikorttelissa sijaitsi San Marcon luostari, jonka korkea fasadi näkyikin hotellimme parvekkeelle. San Marcohan on paikka, joka on tunnettu mm. siitä, että dominikaaniveli Fra Angelico (alias Guido di Pietro) teki hienoimmat freskotyönsä siellä. Angelicon tärkeimpänä mesenaattina toimi, kukas muu, kuin Cosimo de Medici vanhempi. Harmillisesti meiltä jäivät nämä freskot näkemättä, koska Firenzessä on valtavat määrät muutakin nähtävää. Mutta ehkä sitten ensi kerralla…

A_San Marco.JPG

Taas suosimme Via Cavouria reittinä keskustaan. Cavourin varrella on paljon pieniä kauppoja, kahviloita ja liikkeitä, ja kadun päässä vielä komea Palazzo Riccardi, jonka jyhkeään renessanssihahmoon olen tykästynyt. Lopulta katu muuttuu kävelykaduksi, Via Martelliksi, ja lopulta alkaa näkyä San Giovannin Battisteron kahdeksankulmainen hahmo. Näin tupsahdetaan Piazza Duomolle ja vasemmalla siis kohoaa valtaisa Santa Maria del Fiore ja kastekappeli siis sitä vastapäätä. Jo 1000-luvulla rakennettu Battistero eli kastekappeli oli tänä vuonna paketoitu remontin vuoksi. Kuitenkin 1300- ja 1400 luvulla valmistetut (Pisano ja Ghiberti) taidokkain pronssipakotuksin varustetut ovet olivat näkyvissä.

(jatkuu…)

 

Juhannus 2015 Toscanassa: Firenze, ensimmäinen päivä

•29.5.2016 • Jätä kommentti

 

1.päivä

Nokka kohti Toscanaa! Lähtöpäivä juhannuksen alla 2015 oli Vantaalla sateinen ja varsin kolea. Pojat asustelivat onneksi kotona sen viikon, joten lemmikkien hoidosta ei ollut isoa huolta. Lento oli melko aikaisin aamupäivällä, mutta onneksi bussi 51 vielä kulki suoraan lentoasemalle. Kyseinen linjahan lakkautettiin kesän jälkeen ja korvattiin bussi-junayhteydellä, joten tätä suoraa,joskin hidasta linjaa saatiin hyödyntää näin viimeistä kertaa. Lentoasemalle, Lufthansalla Frankfurtiin. Frankfurtissa koneen vaihto epävakaisen sateisessa säässä. Tässä vaiheessa tuntui jo vähän epäilyttävältä,valittiiko sittenkään oikea ajankohta matkalle, mutta Toscanaanhan on vielä matkaa ja siellä paistaa aina aurinko tähän aikaan vuodesta. Niin sanoi myös ilmatieteen laitos. Ja oikeassa oli. Jo heti Alppien kohdalla pilvipeite rakoili ja Sveitsin ja Italian rajaseudun kaupungit ja järvet näkyivät komeasti 10 kilometrin korkeudesta. Odottelun jälkeen Reggio Emilian yllä oli jo pilvipoutainen sää ja Toscanan pellot ja kummut antoivat vihiä siitä mitä tuleman piti… Firenzen lentokenttä oli yllättävän pieni, vain yhden kiitotien kenttä. Kuten arvata saattaa, ulos päästyämme vastaan leyhähti tuo välimerellisen suloisen lämmin ilma – tosin ei samalla tavalla läkähdyttävän kuumana kuten esimerkiksisi Rooman tai Palermon lentokentillä… vaan juuri sellaisena kuin koleasta pohjoisesta tulevalle turistille hyvin sopii. Tiesimme että taksilla pääsee 22 eurolla keskustaan, mutta itsepintaisesti halusin mennä bussilla. Näin pääsikin heti sopivaan tunnelmaan. Kotona tämä bussin odottelu olisi turhauttanut, mutta täällä nautin joka hetkestä. Ei meillä nyt ole kiirettä, mehustellaan tällä momentilla. Bussi oli aika täysi, tietysti pakattu ihmisillä ja kaikenlaisilla kapsäkeillä. Matka olikin opettavainen, sillä lähestyessämme renessanssin mahtikaupunkia näimme myös harvinaisen rumaa betonibrutaalia rakentamista. Uskomatonta, että näinkin lähellä maailman upeinta kaupunkimaisemaa voi olla tällaisia mörskiä… No, bussi kurvaili sitten rautatieaseman kupeeseen. Joka sivumennen sanoen on aika mitäänsanomaton funkkis-pakkilaatikko. Mutta rautatieaseman unohtaa, kun katse kiinnittyy heti vastapäisen Santa Maria Novellan todella rustiikkiseen, suorastaan antiikkisen takaosaan. Paraatipuolellahan tuon rakennuksen fasadi puolestaan on puhdaspiirteinen, marmoripinnoitettu ja tunnistettavissa pyöryläisistä voluutoistaan.

Hotelli

Orto de Medici sijaitsee Via San Gallolla, noin kilometrin kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Ja mikäpä oli siinä kävellessä, vaikka jonkin verran matkatavaraa olikin. Löysimme Via Nazionalen, josta pääsee Via Guelfalle. Sitä edetessä talsimme tietysti vähän ohi Gallolta. Onneksi vain yhden korttelin verran, koska Via Cavour kulkee samaan suuntaan ja tämähän onneksi näkyi selvästi kartalla. Takaisin… katukyltti taisi olla huonosti merkitty, Gallon ja Guelfan risteyksessä oli työmaa. Aika pian oikea suunta löytyi, sillä katukuva näytti jo ennalta Googlen katunäkymistä.

DSCF2012
Kirjautuminen kävi näpsäkästi, sillä hotellihenkilökunta oli hyvin englanninkielentaitoista. Huoneemme piti alun perin olla melko pieni ja ilman parveketta. Iloinen yllätys oli, että huoneemme olikin aika suuri, ikkunat sisäpihalle ja heti sisäänkäynniltä näki parvekkeen oven. Positiivinen yllätys… vaikka aika vähän parvekkeella nyt on käyttöä, olemmehan valtaosan päivää kuitenkin liikekannalla. Kylpyhuone oli ihan siisti, joskin kalusteet vähän vanhanlaiset. Suihkukaapin sijaan oli istuma-amme, mutta ei suihkuverhoa… tämä taisi olla likimain ainoa vähän mukavuutta haittaava asia. Myös parvekkeelta näkyi lähinnä talojen sisäpihoja, mutta vasemmalla näkyi San Marcon luostarikirkon korkea fasadi ja suoraan edessä olevan talon takaa Santa Maria del Fioren kupolin päällä oleva lanterniini kultapalloineen!

Mieli paloi kaupungille aistimaan ja fiilistelemään. Avain respaan ja menoksi (ihmettelen aina miten henkilökunta voi muistaa ketä hotelliin on majoittunut – varsinkin kun respahenkilö saattaa vaihtua päivän mittaan…). Lämmin ilta, vähän ohuita pilviä! Tällaiset säät ovat juhannuksena Suomessa verraten harvinaisia, täällä ilmeisesti normaaleja. Firenzen keskustan kadut ovat valtaosin kävelykatuja ja autoja on onneksi aika vähän. Täällä on hyvä kävellä. Rakennukset ovat tietysti vanhoja, juuri 1800-luvulla rakennettuja uudempaa rakennuskantaa ei ihmeemmin ole. Ja vanhimmat ovat tietysti keskiajalta. Suurin osa historiallisen keskustan rakennuksista on 1100-1500 -luvuilta, eli keskiajalta renessanssiin. Vanhimmat talot ovat jykevää kiveä, suureksi osaksi varmaankin travertiinia. Kävelyreitti kulkikin jostain syystä Via Cavouria keskustaan päin, mikä olikin ihan mukava ratkaisu. Vastaan tuli Palazzo Riccardin jykevä hahmo. Palazzo Riccardi on malliesimerkki renessanssin kaupunkipalazzosta, sokkeli on valtaisan kokoista rustikoitua kivimurikkaa, seinälinjassa kerrosten välejä jakavat simssit ja katto on varustettu todella paljon ulkonevalla räystäällä.

Via Cavour, kadun päässä Palazzo Riccardi

Näkymä Via Cavourilta. Iso, vanha rakennus on Palazzo Riccardi, Cosimo de Medici vanhemman rakennuttama. Se valmistui 1484.

Tie vei Piazza San Lorenzolle. Näkymää hallitsee karkeatekoisen ja ikivanhan näköinen kirkko San Lorenzo, jonka jatkona on Medicien hautakappeli näyttävine kupoleineen. Sitä katseltiin vain ulkopuolelta, tähän aikaan epäilimme minkään nähtävyyden olevan enää auki. Kuvien ottoa, ilta alkoi jo hämärtää, kameraa piti jo vähän säädellä. San Lorenzon ensimmäinen vaihe on pystytetty ja vihitty käyttöön jo vuonna 393 (!) ja ulkonäöstä voisikin kuvitella fasadin olevan niin vanha. Tosin ulkoasua on entrattu romaanistyyliseksi 1100-luvulla. Laajennuksia tehtiin Medicien aikana 1400 -luvulla, jolloin hautakappelikin rakennettiin. Kupoli näyttää pienoisversiolta Santa Maria del Fioren vastaavasta, ja on kuin onkin Filippo Brunelleschin suunnittelema. Niin, kultasepän…

DSCF2025.JPG

San Lorenzon aukio. Vasemmalla San Lorenzon basilika, takanaan Medicien hautakappeli.

Tässä vaiheessa alkoi jo vähän tehdä mieli syödä jotain. Siispä istahdimme yhdelle Medici-kappelin vastapäiselle ravintolaterasseista Piazza dei Madonna degli Aldobrandinilla (täällä ilmeisesti joka ainut vähän leveämpi kohta kadulla tai niiden risteyksessä on nimetty joksikin piazzaksi).

DSCF2027.JPG

Chiantia Via Canto dei Nelli 14 ravintolaterassilla. Taustalla Medicien hautakappeli.

Ruoka oli hyvää, talon chianti aivan käypäistä. Hinta ei kuitenkaan ollut mikään paha, vaikka jälkiruokaespresso ja limoncellokin tilattiin.

DSCF2032

Espresso ja limoncello Piazza di Madonna degli Aldobrandinilla

DSCF2033

Näkymä Piazza M.dA.:Cappelle Medicee takana oikealla.

Syötyämme jatkoimme matkaa epämääräiseen suuntaan: uskoakseni Via del Melaranciota, koska päädyimme Santa Maria Novellan sivua kulkemaan kohti toria. Ilta hämärtyi jo, torilla oli rihkamakauppiaita jotka esittelivät kauppatavaroitaan ampumalla niitä taivaalle. Ne olivat siis pieniä led-valolla varustettuja ”helikoptereita” jotka ammutaan ritsalla taivaalle ja ne leijaavat alas siipien pyöriessä ja näyttävät kuin joltain tulikärpäsiltä. Hauskoja ja kivan näköisiä pimeässä illassa, mutta emmepä ostaneet.

DSCF2037

Santa Maria Novellan piazza. Huomaa lyhyt valojuova taivaalla

Tästä jatkoimme kävelyä Via delle Belle Donnea pitkin. Huomio kiinnittyi hienoon katulyhtyyn josta tietysti oli kuva otettava.

DSCF2035

Lyhty Via delle Belle Donnella

Kapea kävelykatu johdatti ison palazzon nurkalle. Edessämme seisoi lähes samanlainen jyhkeä kivitalo kuin Palazzo Riccardi. Tässä oli Palazzo Strozzi, toisen firenzeläisen mahtisuvun, Strozzien talo joka on valmistunut 1500-luvun alussa.

DSCF2039

Oikealla Palazzo Strozzi (1498-), nykyisin valtion omistama yleinen näyttely- ja tapahtumatila. Vasemmalla Palazzo Tornabuoni (1563-), nykyisin toimii kalliinpuoleisena hotellina.

Ohi kulkiessamme kuului sisältä merkillisiä ääniä… portti oli avoinna sisäpihalle ja sinnehän siis oli mentävä. Ja mitä näinkään! Sisäpihalla neljä heppua musisoi elektronisten vimpainten kanssa yleisön istuessa kuuntelemassa. Elektronistien kalustosta ynnäilin Mac-läppärien lisäksi jotain eurorack-moduleita, moogerfoogerin, Electro-Harmonix Memory Manin, Wave Idea Bitstreamin, joitain Bossin efektipedaaleita, Scarlet-äänikortin ja miksereitä. Ja noin kilometrin johtoja… Musiikki oli ehtaa avaruusromua!

DSCF2040

Avaruusromua Firenzeläisittäin

Totaalisen mesmeroituna piti tietysti istahtaa kuuntelemaan soundscapea… hillitöntä! Täällä istutaan tummien toscanalaistyylisten tuffipylväiden keskellä 500 vuotiaassa talossa kuulemassa ambienttia elektronimusiikkia! Ja kuulkaa, toimii! No, koska aikaa ei loputtomasti ollut, jatkoimme tovin kuluttua matkaa.

Hortoilimme eteenpäin, saavuimme Piazza della Republicalle. Kaikkea sitä näkeekin… kuvat kertonevat. Karuselli on varmaan vakituisesti noilla sijoillaan, sillä sen on nähnyt monissa matkailumainoksissa ja Firenzeä käsittelevissä ohjelmissa.

DSCF2043

Matkaorkesteri

 

 

 

DSCF2044

Karuselli Piazza della Repubicalla

 

Ja viimein Via dei Calzaiuolilla käännyttiin hotellin suuntiin. Matkan varrella törmättiin Piazza del Duomolle. Katedraali oli täydessä iltavalaistuksessa, marmorilaatoilla peitetty seinä hohti pimeässä.

DSCF2049.JPG

Santa Maria del Fioren fasadi ja Campanile di Giotto. Katedraalin rakentaminen alkoi 1296 ja vihittiin lopullisesti käyttöön 1436, kun Brunelleschin kuuluisa kupoli  valmistui. Juhlan kunniaksi alankomaalaissäveltäjä Guillaume Dufay sävelsi komean motetin Nuper Rosarum Flores.

Lähdimme viimein kohti yöpuuta, eli Via San Gallo 30:ä kohti. ”Kämpille” päästyämme tsekkasimme vielä vähän hotellimme yleisiä tiloja. Kaarikäytävä johti puutarhasisäpihalle, jossa oli samanlainen hauska kalaa pitelevä puttopatsas-suihkulähde kuin Palazzo Vecchion sisäpihalla.

DSCF2053

Orto De Medicissä. Käytävä vie pihalle.

DSCF2055

Suihkulähde puttopatsaineen, puutarha

Olimme siis kiertäneet ihan kelvon iltalenkin Firenzen yössä. Vaikka pää oli tosiaan vähän pyörällä kaikesta nähdystä ja kuullusta, niin uni kuitenkin maistui… onneksi. Seuraavana päivänä tiedossa lisää kilometrejä ja pään täyttävää nähtävää. Stendhal-syndrooman riskilläkin…

Colossus 20 vuotta

•24.11.2015 • Jätä kommentti

Tänä vuonna tulee kuluneeksi siis 20 vuotta tiettävästi Suomen ainoan valtakunnallisen ja yleisen progeyhdistyksen perustamisesta. Olen ollut 90-luvun loppupuoliskolta saakka yhdistyksen uskollinen jäsen, mutta vasta kolmen vuoden ajan hallituksessa sekä osa vakituista toimituskuntaa. Jäsenlehteämme on julkaistu 48 numeroa, joista tosin vain neljään olen kirjoittanut juttuja, haastatteluja ja levyarvosteluja. Ensimmäinen Colossuksen numero oli A5 -kokoinen monistenide, mutta koko 2000-luvun lehti on painatettu kiiltävälle paperille, kansilehdet paksummalla ja värillisenä. Kokonaisvaikutelma on hyvin ammattimainen, kiitos ammattilaisen tekemän taiton.

Numerosta 48 tulee siis Colossuksen historian viimeisin printtinumero. Julkaisutoiminta jatkuu webbisivuilla, jotka julkaistaan samoihin aikoihin, kun viimeinen, tavallista numeroa paksumpi erikoisjulkaisu kolahtaa jäsenten postiluukuista. Ainakin toivotaan näin.

Vaikka progressiivisesta musiikista (sisältäen tässä vanhan progerockin, folkin, fuusion, vanhan koulukunnan elektronimusiikin, avantgardemusiikin ja tavoitteellisemman ja kaikenlaisen lokeroihin uppoamattoman taidemusiikin) kiinnostunutta kuulijakuntaa Suomestakin jonkin verran löytyy, tällä hetkellä kyseisenlaiselle yhdistystoiminnalle ei kuitenkaan kovin montaa kiinnostunutta pyörittäjää löydy. Yhdistyksen jäsenistö on supistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana vajaaseen pariin sataan. Kuten vanhalla progemusiikilla, Colossuksellakin on ollut oma kulta-aikansa. Tuolloin, vuosituhannen vaihteen tietämissä,  jäseniä oli huomattavasti enemmän ja pöhinä aiheen ympärillä kävi kuumana. Colossuksen klubi-illat saattoivat olla ihan kunnon konsertteja ulkomaisine esiintyjineen, ja joissa jopa Tavastia-klubin sali saatiin lähes täyteen. Toisin kuin tuolloin, viimeisissä Colossuksen klubi-illoissa On the rocksissa ei olla päästy talon tavoitteisiin yleisömäärien osalta, minkä vuoksi ne sitten loppuivatkin vähin äänin. Nähtäväksi jää, saammeko vuoden 2016 aikana vielä järjestetyksi jotain konserttia juhlavuoden merkeissä.

Erikoisinta tilanteessa on, että yleisöjä Colossuksen järjestämiin iltamiin tulee vähänlaisesti, mutta esiintyjien buukkaamisessa ei ole ongelmaa. Bändejähän olisi tarjolla jonoksi asti. Tämä kielii siitä, että progetyylinen tai edes sitä liippaava musiikki on ns. ”muusikoiden musiikkia”. Suurten massojen musiikkia se ei ole ollut sitten 70-luvun alun (jos kohta silloinkaan oli brittiläisiä dinosauruksia lukuun ottamatta).

Oliko proge todella jotenkin ”muodissa” 90-luvun lopussa? Kuulin jonkun tuolloin vihjaavan jotain sen suuntaista. Silloin se tuntui minusta rintaan pistävältä (jopa suorastaan halventavalta), koska olen suhtautunut aina hieman epäluuloisesti muoti-ilmiöihin (hei, olenko jonkin sortin konservatiivi…?). Löysin progen ”myöhäsyntyisenä” jo joskus 80-luvun puolivälissä, jolloin proge nyt ei ollut ihan kuuminta hottia -joskin suhtautuminen nuorten keskuudessa taisi olla silloin jo vähän neutralisoitunut, kun punk ei enää ollut se ainoa totuus. Niin tai näin, vaikka ei mistään muoti-ilmiöstä voinutkaan puhua, niin jonkinlaisessa nosteessa proge oli, niin muodoin myös Colossuksen toiminta. Lehden painosmäärät olivat suurempia (jäsenistöä oli siis enemmän), teemalevyjä tehtiin, klubikonsertteja järjestettiin jne.

Tänä päivänäkin proge elää reuna-alueilla, sillä hyvin nuoretkin muusikot kertovat pitävänsä progesta ja soveltavansa sen malleja ja henkeä musiikkiinsa. Sangen harvat kuitenkaan nimeävät musiikkiaan sellaisenaan progeksi, vaikka 70-luvulla olisivat saaneet helposti progekategorisoinnin. Von Herzen  Brothersia tosin ovat itse veljekset nimittäneet progeyhtyeeksi, mutta luulenpa että monet bändin diggarit eivät tuota nimitystä välttämättä lainkaan tunnista. Hipsterit ja trenditietoiset audiofiilit harrastavat vinyylilevyjä ja keräilevät vanhaa musiikkia joko originaaleina tai uudelleenjulkaisuina. Eli missä ongelma? Ehkä ongelmaa ei sittenkään ole, maailma vaan on muuttunut.

Printtijulkaisuilla on edessään vaikeat ajat. Omasta mielestäni hyvin onnistunut poikkitaiteellinen ilmaisjakelu, Cult 24 -lehti ilmestyi vain parin vuoden ajan, ja lopetti kesällä 2014 mainostulojen tyrehdyttyä. Jopa vapaaehtoisvoimin vedetty erinomainen indiepainotteinen musiikkikulttuuriin keskittynyt Nuorgam (nrgm.fi) web-julkaisu lopetti toimintansa kaksi vuotta toimittuaan. Tässä valossa on varsinainen saavutus, että Colossus on jaksanut jatkaa 20 vuotta paperisena. Erityiset kiitokset lehden lehden pitämisenä korkeatasoisena lankeavat etupäässä Otso Pakarisen sitkeälle päätoimittajatyölle ja Kimmo Heikkilän loistavalle taitolle. Hivelee, kun omat harrastelijatoimittajan sepustuksenikin näyttävät miltei siedettäviltä kun ne lukee ammattimaisesti tehdyn tuntuisesta lehdestä. Taitto ja kuvitus upeasti käsiteltynä ja asemoituna. Kiitokset edellämainituille tästä, on ollut ilo ja kunnia-asia osallistua!

Toivomme edelleen Colossuksessa, että saisimme uutta, nuorempaa tekijävoimaa riveihimme. Luulen, että ainoastaan pitämällä katto korkealla ja seinät leveällä, meillä on toivoa saada jatkoa toiminnallemme. Progressiivisuus tänä päivänä ei saa tarkoittaa 70-luvulta kopioituja kliseitä vaan uutta luovaa, eteenpäin katsovaa ja taiteellisesti päämäärätietoista musiikkia.

Homma siis jatkuu webissä. Tarkkailkaa loppuvuodesta sivuja osoitteessa http://www.colossus.fi/